NYT MYÖS: fy.fi


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

Tiistai 2017-05-09 -
N:o 1955 - TOUKOKUU 2017
MOBI - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - 151145


KESKUSTELUA SOTESTA.
A-STUDIO: TALK

OSA1 - Osa2 - Osa3 - Osa4 - Osa5


KORRUPTIOKIRJOITUKSIA
VALIKOIMA 2000 - 2017
LUE!


"Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori.
Kuva: Pertti Manninen.
KUVA


Arkisto 2008: Sattumalta säilynyttäLue!


Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla. Kuvat

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.


Kuvia partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.

Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!

Arkisto 2005.
Nettisanomat tiistaina 10. toukokuuta 2005.  Numero 356.  Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. 

Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat sodan loppua Moskovassa. Presidentti Vladimir Putin: "Sota tuli jokaiseen kotiin. - Meidän on puolustettava nykyistä maailmanjärjestystä, joka perustuu turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, uuteen keskinäisten suhteiden kulttuuriin, joka ei salli kylmien sotien eikä todellisten sotien toistuvan." Lähde: Keskisuomalainen 10.05.2005.

Kuva. Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. Pertti Manninen.
http://www.nettisanomat.com/2005/05/10/
kuvasupernova.htm

renkaat.com



RAW VIEW

VALTIONPALKINTO LUE!

Skrubusta nettiin LUE!

TOP TEN

NETTISANOMAT-LEHDET
tammi 2017
helmi 2017
nettisanomat.com
37072
40488
viikkosanomat.fi
21046
21762
sanomanetti.fi
13456
14596
12.fi
11064
9466
hs27.com
5052
5317
helkinginsanomat.com
4846
5066
viikko.fi
4584
4929
sanomapark.fi
4491
4900
kuvasanomat.fi
4028
4424
sanomatori.fi
3877
4894

Koko lista

Nettisanomat - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 -
Päätoimittaja Pertti Manninen YHTEYS

Kuva: Mika Hänninen, 1999


Nettisanomat 17.05.2005

nettisanomat.com  sota ja rauha

 

Etsi nettisanomista!

 
 
   1999 alkaen
 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu

 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 

Voiton päivä.
 
Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. 2005/05/10/kuvasuper...

 

Vaikea kuva.

2003/04/10/irakinsota

 

Kuva.
 
Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina.
2005/05/10/etusivu

 






 

Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Iltalehti keskiviikkona 11.05.2005.



nettisanomat tiistaina 17.05.2005.

Leif Salmén. "Olisi myös hyvä, jos niin Bush, Schröder kuin Halonen lakkaisivat paapomasta jälkiauktoritaarista Putinia." 

"Voitto oli suuri. Maailman ehdottomasti pahin ajatusjärjestelmä, natsien rikollinen ja kansanmurhaan perustuva rationaalisuus, hävitettiin. Joka väittää, että moni keskeinen suomalainen silloinen päättäjä ei olisi halunnut sellaista järjestelmää voimaan, valehtelee. Suuri enemmistö suomalaisista ei tietenkään sitä halunnut, varsinkaan Stalingradin jälkeen. Mutta tosiasiat on tunnustettava."

"Toisaalta kaikki se, mitä silloin hävittiin, oli sekin suurta. Jalta tarkoitti Euroopan jakamista ja Neuvostoliitolle itselleen ja sen vasallivaltioiden kansalaisille kauheita aikoja. On syytä sanoa suoraan venäläisille, että täällä ei suvaita Stalinin patsaiden hurmahenkistä rehabilitointia. Olisi myös hyvä, jos niin Bush, Schröder kuin Halonen lakkaisivat paapomasta jälkiauktoritaarista Putinia, joka omilla puheillaan ja toimillaan suosii stalinismin paluuta Venäjälle. Siihen liittyy roskapuheiden lopettaminen yhteisestä terrorisminvastaisesta taistelusta. Totuushan on se, että niin länsi laajemmin, mutta varsinkin Saksa, on joutumassa riippuvaiseksi Venäjän öljy- ja kaasuvaroista ja siksi vaikenee Venäjän julmasta valtionterrorismista Tshetsheniassa."  

Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Iltalehti keskiviikkona 11.05.2005.

Lue ja katso myös!
 Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista.2005/05/10/kuvasupernova.htm  


nettisanomat tiistaina 17.05.2005.

Väärää tietoa verotuksen kustannuksista ja vaikutuksista. Oikaisu ja anteeksipyyntö viipyi. 

 Erään tutkimuksen anatomia:Jaana Kurjenoja : "Veropolitiikka ja verotuotot." Veronmaksajat. Lue!

Yle poisti tämän uutisen katselun nettisivuiltaan! Lue!

Lue myös!   Väärää tietoa työttömyydestä. Anne Brunila.Työttömyyden hoitoon mallia Tanskasta. Helsingin Sanomat maanantaina 9. elokuuta 2004. Lue!

Kuvia.
White House Evacuated. Live. 
Leif Salmén. Voiton päivä? 
Päivän kuva Hiukan jännittää. 
Illan kuva. Punainen ilta. 
Monica Zetterlund. 1937-2005. 

Kuvia:
Tyttöjä ja muita kuvia. 2005/05/12/etusivu.htm

Kuvia ja tekstejä.
Kuva. Työttömät nuoret ilmoittautumassa EU:n nopean toiminnan -joukkoihin Helsingin Sanomien innostamina. 2005/05/10/etusivu.htm 

"Ylpeä suomalainen ottaa arkun vastaan." 2005/05/10/sinkkiarkut.htm       

Supernova. Kuvitelma mahtipontisesta sotilasparaatista. 2005/05/10/kuvasupernova.htm 

Kuva. Kukka äidille sunnuntaina 08.05.2005. 2005/05/10/kuvakukkaaidille.htm 

Pääkirjoitus. EU:n perustuslaista halutaan kansanäänestystä. 2005/05/10/paakirjoitus.htm 

"Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään." 2004/03/25/etusivu.htm

 etusivulle!


Kuvia:


 

http://www.nettisanomat.com/2005/05/17/salmen.htm

 

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogi Ilmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -

 

Maanantai 2017-05-08 -
N:o 1954 - TOUKOKUU 2017
MOBI


KESKUSTELUA SOTESTA.
A-STUDIO: TALK

OSA1 - Osa2 - Osa3 - Osa4 - Osa5


KORRUPTIOKIRJOITUKSIA
VALIKOIMA 2000 - 2017
LUE!


"Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori.
Kuva: Pertti Manninen.
KUVA


Arkisto 2008: Sattumalta säilynyttäLue!


Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla. Kuvat

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.


Kuvia partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.

Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!

KESKUSTELUA SOTESTA. A-STUDIO: TALK
TORSTAINA 04.05.2017. KUVASARJA 750 KUVAA. OSA 4.
Tässä osassa puheenjohtaja Li Andersson ja peruspalveluministeri Juha Rehula sekä toimittaja Tiina Merikanto ja lausunnonantajat.

KESKUSTELUA SOTESTA. A-STUDIO: TALK
TORSTAINA 04.05.2017. KUVASARJA 750 KUVAA. OSA 4.
Tässä osassa puheenjohtaja Li Andersson ja peruspalveluministeri Juha Rehula sekä toimittaja Tiina Merikanto ja lausunnonantajat.

KESKUSTELUA SOTESTA. A-STUDIO: TALK
OSA1 - Osa2 - Osa3 - Osa4 - Osa5


 

Sunnuntai 2017-04-30, Vapun aatto -
N:o 1950 - HUHTIKUU 2017
MOBI


KORRUPTIO-KIRJOITUKSIA
VALIKOIMA 2000 - 2017 LUE!


"Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori.
Kuva: Pertti Manninen.
KUVA


Arkisto: Torstai 2008-05-01  Vappu - Suomalaisen työn päivä. Helatorstai - Kristuksen taivaaseenastumispäivä Sattumalta säilynyttä. Lue!


2017: Vihriälä, Kaikkonen ja Rinne Ylen kanavilla. Kuvat

Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.



"Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori.
Kuva: Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2008/05/01/etusivu.htm


Aatteet

Rauha on niin suuri asia, että niitä, jotka tekevät rauhan, voidaan kutsua Jumalan lapsiksi.
Johannes Khrysostomos


Vapun aikoihin on aiheellista uhrata muutama ajatus aatteille. Isänisäni oli leipuri, ja hänen valmistamansa tippaleivät olivat Elannon ensimmäiset myyntiin tulleet tuotteet vappuna 1907. Hän oli Työväenyhdistyksen puheenjohtaja, vannoutunut pasifisti ja raittiusaattteen kannattaja. Oma isäni taas seurasi aktiivisesti politiikkaa sitoutumattomana ja oli sotainvalidina vankkumaton rauhanpuolustaja.

Hänen toinen suuri intohimonsa oli jalkapallo. Siinäkään hän ei kannattanut mitään seuraa - ainoastaan sitä joukkuetta, jossa Kai Pahlman pelasi, koska hänen mielestään Kaitsu oli ainoa suomalainen, joka ymmärsi, mistä mistä jalkapallossa on kyse.

Suomalaisen lukijan on vaikea löytää yhtymäkohtia vapun, aatteiden, taistelevan työväenliikkeen ja jalkapallon välillä. Olen asunut vuosia Espanjassa, jossa Franco määräsi Real Madridin ja FC Barcelonan pelaavan keskenään vapunpäivänä, koska hän ei halunnut väkeä marsseille.

Minulle on siirtynyt suvussani rauhan aate, jonka puolesta usein marssin 80-luvulla. Viime vuosina olen marssinut ihmisoikeuksien puolesta. Mutta jos Espanja olisi vuonna 2010 pelannut MM-finaalin Saksaa vastaan yhtä aikaa Pride-kulkueen kanssa, kulkue olisi jäänyt minulta väliin. Vannoutuneena henkilökohtaisen raittiusaatteen kannattajana olen kyllä pysynyt.

Arto Manninen

(49) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toukokuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





Arkisto 2008:
Tappiolan vainioilta. Bisquit Seppo Ahti Ilta-Sanomat tänään tiistaina 2008-04-29.

Kymmenen vanhaa tukkijätkää
meni töihin savotalle.
Takaisin palasi yhdeksän, 
jäi yksi konkelon alle.

... ... ... ... Viisi vanhaa tukkijätkää
sahat, kirveet, parkkiraudat.
On yksi liikaa vieläkin,
sanoo kymppi, muu ei auta.
... ... ... ... Nolla vanhaa tukkijätkää
eikä enää huolen häivää.
Viettää Enson ansiosta
Suomalaisen Työn hän päivää.

 

Lauantai 2017-04-29 -
N:o 1949 - HUHTIKUU 2017
MOBI

Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla. Kuvat

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.


Kuvia partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.

Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!


Pääministeri Juha Sipilä on pihalla Turkki-asiassa. Lue!


KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017. Lue!

Ymmärrys. Lue!

Aki Kaurismäki 60 vuotta. VUONNA 1986. VETOOMUS! RAAKAMATERIAALIA RAAKAA SORTOA VASTAAN! Lue!

"Ilmoitus maksettu Rakennusliike EKE:n rahoilla". KUVA

Sipilä ja ruotsinkieli, ¤#¤#¤#¤#. Lue!

Viimeistä päivää. KUVASARJA


Presidentti Sauli Niinistö ja turvapaikanhakijat. KUVASARJA

Presidentti Sauli Niinistö ja saamelaiset. KUVASARJA

Juha Tapiola: Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue!


SMILE
from MODERN TIMES
Suomennos 2001 Lue!

Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla tiistai-iltana 25.04.2017 klo 20:34.



Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla tiistai-iltana 25.04.2017 klo 20:34.
Kuvat Ylen uutislähetyksestä ja tekstit Ylen toisesta ohjelmasta. Kuvat Pertti Manninen.
KATSO KUVASARJA!


Perjantai 2017-04-28 -
N:o 1948 - HUHTIKUU 2017
MOBI

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.


Kuvia partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.

Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!


Pääministeri Juha Sipilä on pihalla Turkki-asiassa. Lue!


KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017. Lue!

Ymmärrys. Lue!

Aki Kaurismäki 60 vuotta. VUONNA 1986. VETOOMUS! RAAKAMATERIAALIA RAAKAA SORTOA VASTAAN! Lue!

"Ilmoitus maksettu Rakennusliike EKE:n rahoilla". KUVA

Sipilä ja ruotsinkieli, ¤#¤#¤#¤#. Lue!

Viimeistä päivää. KUVASARJA


Presidentti Sauli Niinistö ja turvapaikanhakijat. KUVASARJA

Presidentti Sauli Niinistö ja saamelaiset. KUVASARJA

Juha Tapiola: Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue!


SMILE
from MODERN TIMES
Suomennos 2001 Lue!

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla tiistai-iltana 25.04.2017 klo 20:30. Osa3.



Kuvat Ylen uutislähetyksestä ja tekstit Ylen toisesta ohjelmasta. Kuvat Pertti Manninen.

Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla tiistai-iltana 25.04.2017 klo 20:30.
Osa1
- Osa2 - Osa3.


Tiistai 2017-04-25 -
N:o 1945 - HUHTIKUU 2017
MOBI

Kuvia partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.


Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!


Pääministeri Juha Sipilä on pihalla Turkki-asiassa. Lue!


KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017. Lue!

Ymmärrys. Lue!

Aki Kaurismäki 60 vuotta. VUONNA 1986. VETOOMUS! RAAKAMATERIAALIA RAAKAA SORTOA VASTAAN! Lue!

"Ilmoitus maksettu Rakennusliike EKE:n rahoilla". KUVA

Sipilä ja ruotsinkieli, ¤#¤#¤#¤#. Lue!

Viimeistä päivää. KUVASARJA


Presidentti Sauli Niinistö ja turvapaikanhakijat. KUVASARJA

Presidentti Sauli Niinistö ja saamelaiset. KUVASARJA

Juha Tapiola: Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue!



SMILE
from MODERN TIMES
Suomennos 2001 Lue!

Partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956.

.

"Näyttävä partioparaati Helsingissä".
MTV:n Seitsemän uutisista sunnuntaina 23.04.2017 kuvannut Pertti Manninen.

 

ARKISTO.

Nettisanomat  24.04.2005

Nettisanomat sunnuntaina 24. huhtikuuta 2005.  Etusivu. Numero 347.
   Partiolaisia. Helsingissä 29.4.1956.

Partiolaisia. Alkuperäinen kuvannimi. 
29.4.1956.  
Partiolaisten Yrjönpäivän-paraatin lippuryhmä Ruotsalaisen teatterin edessä Mannerheimintiellä.  

Muistikuva 42 vuotta myöhemmin. 1.4.1998 Pertti Manninen.  
Sarjasta 3 rullaa, 32 kuvaa, koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956.  
 "Tällaisia me olimme". 

http://www.nettisanomat.com/2005/04/24/etusivu.htm

Kuva julkaistu ensimmäisen kerran 1999.
http://www.nettisanomat.com/galleria/
vanhat/1956/kalliomv/partiolaisiakuva32.htm


Maanantai 2017-04-24 -
N:o 1944 - HUHTIKUU 2017
MOBI

Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA

Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA

TOTUUS. Lue!


Pääministeri Juha Sipilä on pihalla Turkki-asiassa. Lue!

2004. EU ja Turkki. Lue!

2005. Turkki kiduttaa. Lue!

Totuus. Lue!

2000. Pääsiäisenä. Lue!

Pääsiäisviikko. Lue!

KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017. Lue!

Ymmärrys. Lue!

Aki Kaurismäki 60 vuotta. VUONNA 1986. VETOOMUS! RAAKAMATERIAALIA RAAKAA SORTOA VASTAAN! Lue!

"Ilmoitus maksettu Rakennusliike EKE:n rahoilla". KUVA

Sipilä ja ruotsinkieli, ¤#¤#¤#¤#. Lue!

Viimeistä päivää. KUVASARJA


Presidentti Sauli Niinistö ja turvapaikanhakijat. KUVASARJA

Presidentti Sauli Niinistö ja saamelaiset. KUVASARJA

Juha Tapiola: Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue!



SMILE
from MODERN TIMES
Suomennos 2001 Lue!

Valkoinen koira ja päiväkotilapset.

Perjantaina 2017-04-21 10:53 Kirkkonummi Veikkola. Kuva:Pertti Manninen. Laajenna!

Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan "Oi katsohan vaari tuota hauvaa", vai kertooko sittenkään?

Keskiviikkona 2017-04-12 21:18 Ylen ohjelmistosta.
Kuvat: Pertti Manninen.


Totuus

Epäröidessäsi kerro totuus.
Mark Twain

Totuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.
Mark Twain

Totuus voi vasta silloin vaikuttaa, kun vastaanottaja on sitä varten kypsä. Ei riipu siis totuudesta, että ihmiset ovat vielä niin kaukana totuudesta.
Christian Morgenstern

Totuuden hautajaisissa lauletaan aina samaa virttä: "Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä".
Lin Jutang

(47) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 





Totuus

On hulluutta etsiä filosofiaa, joka osoittaisi meille ilmiöiden totuuden paremmin kuin kokemus ja omat silmämme.
Galileo Galilei

Jokaisella on oma totuutensa.
Kiinalainen sananlasku

Totuus on ääretön, mutta ihmisen äly äärellinen. Äärettömän tavoitteleminen äärelliselle on vaarallinen yritys.
Changtse

Uskokaa niitä, jotka etsivät totuutta, epäilkää niitä, jotka ovat sen jo löytäneet.
André Gide

Viini tuo esiin totuuden.
Plinius vanhempi

Sanotaan, että lapset ja hullut kertovat totuuden.
Cicero

Totuus on niin yksinkertaista, että sitä pidetään teennäisenä banaalisuutena.
Dag Hammarskjöld

(48) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 






Totuus

Totuus ei ole ulkopuolellasi, vaan sinussa itsessäsi; 
löydä itsesi itsestäsi, alista itsesi itsellesi, omaan valtaasi, niin olet näkevä totuuden.
Fjodor Dostojevski

"Kaiken ikäni kuvittelin etsiväni totuutta
Nyt kun se alkaa häämöttää, tulee paskat housuun."
Torsti Lehtinen

Totuus ei tee ihmistä suureksi, vaan ihminen tekee totuuden suureksi.
Kungfutse

Totuus on, kun sanotaan siitä mikä on että se on, tai siitä mikä ei ole että se ei ole.
Aristoteles

Ei totuudella ole määrättyä aikaa. Sen aika on nyt ja aina.
Albert Schweitzer

46) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 






Maanantai 2017-04-10
N:o 1941 - HUHTIKUU 2017
MOBI

PUOLUEIDEN KASVUPROSENTIT VUODEN 2017 KUNNALLISVAALEISSA LUE!

"Ilmoitus maksettu Rakennusliike EKE:n rahoilla."
Tapaus EKE ja ex-kunnanhallituksen puheenjohtaja Lue!

KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017. KOKO MAAN TULOS.

Vihreä liitto +49,9 prosenttia
Vasemmistoliitto +13,2 prosenttia
Suomen kristillisdemokraatit (KD) +12,9 prosenttia
Suomen ruotsalainen kansanpuolue +
6,2 prosenttia
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue +0,2 prosenttia
Kansallinen Kokoomus -2,8 prosenttia
Suomen Keskusta -3,2 prosenttia
Perussuomalaiset -26,4 prosenttia.


Piraattipuolue +51,6 prosenttia, Itsenäisyyspuolue +41,3 prosenttia, Muut ryhmät +28,2 prosenttia, Kommunistinen Työväenpuolue - Rauhan ja sosialismin puolesta -0,3 prosenttia, Suomen Kommunistinen Puolue -32,1 prosenttia.
Ei ehdokkaita vuonna 2012: Liberaalipuolue - Vapaus valita, Suomen eläinoikeuspuolue, Feministinen puolue.

Luvut laskettu annetuista äänimääristä vuoden 2012 ja vuoden 2017 kuntavaaleissa. Lähde: Oikeusministeriön tulospalvelu.
http://tulospalvelu.vaalit.fi/KV-2017/fi/tulos_kokomaa.html

Nettisanomat maanantaina 2017-04-10. Pertti Manninen.


Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein..
René Descartes

Älykkäät ihmiset ovat pahojen ihmisten työkaluja.
William Hazlitt

Ihminen, joka rakastaa elämää kyllin intohimoisesti, iloitsee siitä, että hänen ei tarvitse tietää kaikkea.
Torsti Lehtinen

Vasta myöhään elämässäni huomasin, kuinka helppo on sanoa: EN TIEDÄ!
W. Somerset Maugham

Kenenkään tieto täällä maan päällä ei ylitä hänen kokemustaan.
John Locke

Kokemus on nimi, jonka itse kukin antaa erehdyksilleen.
Oscar Wilde

Tärkein asia ihmisille on tieto siitä, miten elää itsenäisenä.
Michel de Montaigne

Tieto on pelon vastamyrkky.
Ralph Waldo Emerson

Terve järki on parhaiten jaettu asia maailmassa, kaikki uskovat omistavansa sitä niin paljon, että nekin, joita muissa asioissa on vaikea tyydyttää, eivät tavallisesti halua sitä enempää kuin heillä on.
René Descartes

(41) ja (42) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012

Tiistai 2017-03-07
N:o 1925 - MAALISKUU 2017
MOBI

Siellä se on ilmeinen asia, että lisää seksiä, jotta myy. Kuvasarja

"Minkä kokoisesta tukusta on kyse?" Kuvasarja

TRIP-TRUMP Kuva

Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. Lue!

Sananvapaus. Verkkoviestien hävittämisen laajuus kunnianloukkausrikoksessa. Lue!

VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ.



VIIMEISTÄ PÄIVÄÄ.

Kilpailuviraston hyväksyttyä Siwojen ja Valintalojen myynnin pörssiyhtiö Keskolle tuhansien vanhusten matka ruokakauppaan pitenee jopa niinkin paljon, ettei omatoiminen ostosmatka enää onnistu. Tietenkin vasta sen jälkeen, kun sadat lähimyymälät on lakkautettu.

Kuvassa oleva Laukaan Siwa kuvattuna viimeistä edellisenä päivänä. Tässä tapauksessa K-Market on aivan vieressä, mutta senkin siirto kauemmaksi on toteutumassa.
Yksi hurjimmista lakkautettavista Siwoista lienee Kirkkonummen Gesterbyssä, josta ison lähiön ainoa kauppa suljetaan ja lopetetaan.

Näillä lopettamisilla Kesko on saanut hyviä kerrostalotontteja puoli-ilmaiseksi. Onko koko yhtiön pörssikunnon parantaminen ja myyntikuntoon laittaminen ulkomaalaisomistukselle jo alkanut?

Pääkirjoitus ja kuvat Pertti Manninen tiistaina 07.03.2017.

Kuvat Laukaassa torstaina 02.03.2017 14:39 alkaen.


Torstai 2017-03-02 N:o 1920 - MAALISKUU 2017 - MOBI

Pääministeri Juha Sipilä väittää saaneensa oikeuskanslerilta ohjeen! Lue!

HALAAJIA MINISTERI ANNE BERNERIN SAATUA LUOTTAMUSLAUSEEN Kuva

FINAVIA, BERNER JA SIPILÄ SEKÄ HIUKAN RINNEKIN Kuvasarja

ARKISTO. Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia perjantaista 16.2.2001 maanantaihin 26.2.2001. Lue!

Sananvapaus. Verkkoviestien hävittämisen laajuus kunnianloukkaus-
rikoksessa.
Lue!

Tutkijalta kova vertaus: Presidentti Niinistö ja Teuvo Hakkarainen puhuvat pakolaisista samalla tyylillä. Ilta-Sanomat sunnuntai 26.02.2017. Lue!



Sauli Niinistö: "Jokainen, joka osaa sanoa sanan "asylum", turvapaikka pääsee sisään Eurooppaan ja Suomeen. Sana tuottaa subjektiivisen oikeuden ylittää raja."
Nettisanomat perjantai 05.02.2016. KUVASARJA


Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola.

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen.
Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa.

"Ensimmäinen yhteinen saamelaiskokous pidettiin 6. helmikuuta 1917 Norjan Trondheimissa. Päivää pidetään nykyisin myös saamelaisten kansallispäivänä.

Saamelaisten yhteinen kansallispäivän juhla pidetttiin tänä vuonna Trondheimissa, jossa olivat koolla Norjan, Ruotsin ja Suomen saamelaisten vaaleilla valitut parlamentit. Juhlissa oli mukana myös Norjan ja Ruotsin valtiollista johtoa - Suomen poliittinen johto loisti poissaolollaan. Oikeusministeri Jari Lindström (ps) perui osallistumisensa viime tipassa pääministeri Juha Sipilän (kesk) "strategiakokoukseen" liittyvässä määräyksessä.

Norjan pääministeri Erna Solberg piti Trondheimissa puheen norjalaispolitiikan vääryydestä saamelaisille. Hän totesi puheessaan muun muassa seuraavaa: "Norjalaistamispolitiikka on musta kappale maan historiassa. Se pakotti saamelaiset luopumaan kulttuuristaan ja kielestään. Moni sukupolvi kasvatettiin uskomaan, etteivät he saa puhua saamea eivätkä olla saamelaisia ja että se on häpeä. Norjalaisten politiikka saamelaisia kohtaan oli väärä."

En usko koskaan kuulevani Suomen pääministeriltä tällaista tunnustusta vääryyksistä saamelaisia kohtaan. Ruotsissakin valtionjohto on pyytänyt saamelaisilta anteeksi sulauttamisyrityksiä.

Saamelaisoikeuksien näkökulmasta Norja on paratiisi Suomeen verrattuna. Norja on ratifioinut jo vuonna 1990 alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan ILO 169-sopimuksen ja Tanskakin vuonna 1996 Grönlannin inuitien vuoksi.

Sivistysmaina itseään pitävät Suomi ja Ruotsi eivät ole ratfioineet sopimusta. Ruotsissa saamelaisten oikeudet on kuitenkin vahvistettu lainsäädännössä Suomea paremmin esimerkiksi saamelaismääritelmän ja poronhoidon osalta. Ruotsin saamelaiskäräjät ja ja syrjintävaltuutettu haluavat perustaa totuuskomission, joka selvittäisi ja toisi julkisuuteen saamelaisten historiassa kokemat vääryydet. Ruotsin valtionjohto ei ole tyrmännyt ajatusta.

Kansanedustaja Emma Kari (vihr) jätti syyskuussa 2016 eduskuntakyselyn siitä, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin saamelaiskäräjien ehdotuksen totuus- ja sovintokomission perustamiseksi. En yllättyisi, jos hallitus vastaisi, ettei komissiolle ole tarvetta.

Suomi on Ruotsin ja Norjan tapaan pyrkinyt historiassaa sulauttamaan saamelaiset valtaväestöön. Esimerkiksi saamelaislapsia pakkosuomalaistettiin sotien jälkeen 1940-luvun lopulta lähtien laittamalla heidät suomalaisiin asuntolakouluihin.

Olen itse viimeisiä ikäluokkia, jotka joutuivat kokemaan asuntolakoulun. Aloitin koulun Utsjoen kansakoulussa vuonna 1968 ja asuin viikot asuntolassa. Kelirikkoaikoina asuntolassa oleminen venyi yli kuukaudeksi - 7-vuotiaana! Kaikki opetus oli suomenkielistä, mikä ei ollut kotona vain saamen kieltä puhuneelle lapselle ihan yksinkertainen juttu. Asuntolanhoitajakin puhui vain Suomea.

Julkinen pakkosuomalaistaminen loppui vasta 1970-luvulla. Käytännössä se kuitenkin jatkuu edelleen. Valtiolla ei ole haluja saamelaismääritelmän muuttamiseen. Metsähallituslaissa, kaivoslaissa ja vireillä olevassa Tenon kalastussopimuksessa saamelaiskulttuuria ei ole huomioitu asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa, että sulauttamispolitiikka jatkuu."

Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa.
Helsingin Sanomat lauantaina 11.2.2017. Mielipide. Juha Tapiola, varatuomari ja JHT/HT-tilintarkastaja, etninen Utsjoen saamelainen, Asikkala.

"Norja on paratiisi Suomeen verrattuna".

Kuva 13.02.2017.
Helsingin Sanomissa ei ollut mitään asiasta saamelaisten kansallispäivän jälkeisenä päivänä tiistaina 07.02.2017.
Pertti Manninen.

Ylessä saamelaisten kansallispäivänä 2012.

2012. Miksi olette niin hienoina tänään? - Nyt on saamelaisten syntymäpäivä.
Kuva:Pertti Manninen.

http://www.nettisanomat.com/2012/02/11/etusivu.htm

Arkisto 2012. Yle saamelaisten kansallispäivänä.
Evankelis-luterilainen kirkko pyysi saamelaisilta anteeksi.
Kuvasarja
. 


2015

HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.



HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.

KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA.

 

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 


"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm
Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

ennustamo.fi - 2017/05/09 - Arkisto 2005. Supernova. Kuva. Voitonpäivä: "Maailman johtajat juhlivat ..." Leif Salmén. Voiton päivä? - fy.fi - KUVA. "Työtä kaikille!" 1994-05-01. Jyväskylä. Tori. Kuva: Pertti Manninen. - Vesa Vihriälä ja Antti Kaikkonen sekä Antti Rinne Ylen kanavilla tiistai-iltana 25.04.2017 klo 20:34. - Pääministeri Juha Sipilä Ylen kanavilla. Osa3.n alku. - Partiolaisten Yrjönpäivän marssilla 2017 ja 1956. - Valkoinen koira ja päiväkotilapset. KUVA - Presidentti Donald Trump kertoo lapsuuden lempilaulustaan? 2 KUVAA - KASVUA, KASVUA, KASVUA! KUNNALLISVAALIT 2017 - PUOLUEIDEN KASVUPROSENTIT - Sauli Niinistö - Mielipide. Juha Tapiola. Saamelaiset: Sulauttamispolitiikka jatkuu käytännössä edelleen. Saamelaisten oikeudet eivät toteudu Suomessa. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - tiistai 09.05.2017 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

2017, Arkisto, 2005, Supernova, Kuva, Voitonpäivä. Maailman johtajat, juhlivat, Leif Salmén,

N:o 1955. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2017-05-08 ja 2017-05-12, nettiin 2017-05-12 15:27, linkkejä 2017-05-12.
Mobiversion etusivulle: http://www.nettisanomat.com/mobi/etusivumobi.html

 

Sivun alkuun!


.Nettisanomat.com-sivuston rinnakkaissivuina (07.01.2017- 2021.04.01.2021) hs27.com-sivustoa hyödyntäen nettiin tiistaina 2021-01-19.